keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Termiitti talossa



Nyt meidän kotiimme on tänään eksynyt termiitti..



Ja saanut myös toistakin karmia syötyä:(




SYYLLINEN makaa tässä kuvassa!!!! Tulin töistä kiireellä kotiin, jotta kerkeen lähtemään koirien kanssa metsään ennen pimeän tuloa. Siinä sitten vauhdilla painuin keittiöön heittämään repun ja moikkaamaan lapsia, kun korviini kantautui "outoa" ääntä. Käänsin selkäni ja siinä metrin päässä kehtaa Riki syödä karmia...Voi vitsi!!! Sen verran kiukkuisella äänellä komensin, että poitsu poistui nopeasti paikalta. Tämän kaiken tuhon se oli saanut yhden päivän aikana aikaseksi...onhan sillä ollut kuusi tuntia aikaa!!
Tähän asti ovat riittäneet lasten kynien ja lelujen tuhoaminen, mutta kertaakaan ei ole huonekaluja tai talon rakenteita järsinyt. Jep,jep!!! Taidan laittaa vielä etiikkaa siihen karmiin tänä iltana...jos sitten vielä maistuu niin ihmettelen. Sitten kovennetaan otteita ja laitetaan mustapippuria. Jos nämäkään eivät pojan tulevaa sisustusviettiä "paranna" , niin pääsee päiviksi arestiin kodinhoitohuoneeseen!
Remu pentu aikanaan ei tuhonnut mitään huonekaluja tms. , mutta leluja ja vessapaperirullia kyllä löytyi silputtuna. (Eikä kyllä ole aikuisenakaan tuhonnut mitään..)

4 kommenttia:

  1. Onnea uudesta termiitistänne.. :/ mä sain tosiaan remontoitua ton mun termiitin tuholaiset.. noh enköhän toissayönä heränny outoon jyrsimisääneen.. siellä se poika iloisena käytti hampaitaan samaan seinään minkä juuri olin saanut rempattua!!! Minä kiukkusena murahdin sille et nyt loppu ja siihen se lopettikin sen mut voi voi.. kun sais kunnolla tekosistaan kiinni.. kun yleensä se tekee tuhonsa silloin kun en ole kotona.. voi veljekset ku ilvekset.. :D muuten hienon näkönen riki ku sillä on tollanen "naamio". jotenki persoonallinen..

    Anteeks mut naurattaa.. ihanat samat ongelmat.. :D muuten tuhosko Remu paikkoja pentuna? Ja sit uliseeko Riki? EI t aida ku on niin hiljanen muutenki..

    Terkuin Minna ja Riki-termiitin veli-termiitti. :D

    VastaaPoista
  2. Ai tuossahan tuo tekstissä luki että ei ole remu tuhonnut paikkoja.. muuten.. asunnon välittäjä sanoi että hänen kaverillaan etikka lisäsi vain koiran himoa kiellettyihin paikkoihin.. mä laitoin aikoinaan kokeeksi ennen etikkaa puruesto karkotetta.. siis lemmikkiliikkeestä ostettua.. noh.. mitä hugo teki... meni nuolemaan oven karmia!!!! Ei muuta ku toiset konstit sitten käyttöön.. eli sen jälkeen olen sivellyt kaikki ovien karmit ensin etikalla mut en luottanut sen tehoon joten laitoin sitten valkopippuria.. siitä koira ainakaan ei tykännyt kun annoin sen maistaa sitä sormen päästä.. toisaalta ei se varmaan hyväksi ollut mut tulipahan testattua.. vielä ainakaan ei ole uusia tuhoja tapahtunut pariin päivään.. jos tapahtuu niin sitten laitan tabascoa ja jos sekään ei auta niin kylppäriaresti on tiedossa työpäivien ajaksi.. tai kuonopanta.

    VastaaPoista
  3. Riki on nyt jättänyt (ainakin vähäksi aikaa) karmit rauhaan, mutta oli eilen sitten ekaa kertaa löytänyt kissan hiekkakopan ja kantanut sitä suurta saalista ympäri kämppää... Jippii!!! No, pentu aika menee ohi...ja toivon mukaan tuhoaminen loppuu..

    VastaaPoista
  4. Siis hetko.. hiekkoineen päivineenkö se sitä kanniskeli???? Toi ei viel sitä oo keksiny.. paitti et se on keksiny syyä ne kissan kakat sieltä kopasta.. :D tosin ei oo pitkään aikaan sitä tehny.. kop kop pitää puuta koputtaa.. :D

    T: laiska siivooja Minna ja Hugo

    VastaaPoista