maanantai 19. lokakuuta 2009

Lenkillä


Lähdettiin lenkille Borderterrieri Retun kanssa meille uusille metsätaipaleille ja kivat maastot olikin. Ja ilma parhain mahdollinen...ei satanut eikä tuullut.


Riki ja Retu löysivät heti yhteisen sävelen ja pojilla riitti menoa. Remu meni "omia polkujaan"..

Pihalla Retu sitten innostui oikein olan takaa nylkyttämään Rikiä, joka sieti sitä pitkään. Kerran Riki vähän ärähti ja puraisi, mutta terrierin sitkeydellä Retu vaan jatkoi (kuten kuvasta näkyy..) Eikä Rikin auttanut muuta kuin ottaa jalat alleen, jotta ei ole koko ajan "patjana". Remua Retu ei kyllä yrittänyt/uskaltanut nylkyttää ja sieltä olisi kyllä komennus tullut nopeasti. Remu otti tehtäväkseen leikkiä tyttöjen kanssa hippaa.


Sunnuntaina käväistiin mätsärissä, jossa lapsi&koira kilpailussa Remu ja Jatta sijoittuivat ensimmäisiksi. Ja Jenna ja Chili hienosti toiseksi. Onnea!!
Riki sai sitten pentujen kehässä sinisen nauhan ja sijoittui sin 3!

maanantai 12. lokakuuta 2009

Mökillä


Lähdettiin koko perheen (mimmi-kissa jäi kotiin) voimin mökille sunnuntai aamulla. Annoin Rikille tuntia ennen automatkaa pahoinvointi lääkkeen, mutta siitäkin huolimatta koko farmarin takaluukku oli kuolassa...ei onneksi oksentanut eikä vatsa toiminut. Tarkoituksella jätin aamuruuat antamatta ja saivat ne vasta mökillä. Pysähdyttiin Tortinmäessä ulkoiluttamaan koirat, jos se vaikka auttaisi Rikin oloa. Takaisin tultaessa tulimme ilman pysähdystä ja kuolaa ei ollut juuri mitään autossa...jippii!!! Olikohan poika niin väsynyt ettei muistanut voida huonosti??


Remusta taas huomasi kuinka paljon nautti olla mökillä...ei hetkeäkään paikallaan. Remun on juostava vuorotellen jokaisen luokse tarkistamaan mitäs teet. Lapset pyöräilivät ja pitivät Remun hyvin liikenteessä... Ainoa hetki koko mökkireissun aikana Remu hetken makoili, kun söimme ruuan.


Riki oli myös paljon liike kannalla, mutta ei ollut niinkään kiinnostunut mitä muut tekevät vaan nautti mamin seurasta eniten. Minulla oli vastuullinen homma lapioida multaa kottikärryyn ja siinä Riki nukkui vieressä. Kunnon päiväuniin poika ei kuitenkaan kyennyt ja illalla uni maistui kummallekkin tosi hyvin.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Syksyinen mätsäri

Lähdimme Jatan ja koirien kanssa viettämään mätsäriä Kupittaalle. Siellä näimme sitten Katjan ja Jennan suloisen Kiinanharjakoiran Chilin, ja olikin ihanan söpö tapaus! Ajaessamme kohti Turkuun ihmettelin autossa leijuvaa outoa hajua. Perille päästyämme huomasin, että Riki oli oksentanut ja kakannut autoon...jippii..kyllä tämä koiran matkapahoinvointi on sitten kivaa. Käväisin hakemassa apteekista pahoinvointilääkettä, kun olemme lähdössä huomenna Yläneelle mökkeilemään (siis töihin!).
Jatta ja Remu sitten aloittivat lapsi&koira kehässä ja sijoittuivat hienosti neljänsiksi kahdentoista koirakon kilpaillessa. Palkinnot oli mahtavat; reppu, iso pokaali, iso ruusuke, kaksi isoa pussia luita sekä kaksi pussia karkkia.
Sitten olikin meidän vuoro mennä Rikin kanssa kehään vielä harjoittelemaan tulevaa marraskuun alussa pidettävää pentunäyttelyä varten. Hienosti Riki seisoi paikallaan ja yhden ylimääräisen loikan teki juostessa, mutta sekin oli täysin minun syytäni, kun heiluin käteni kanssa väärässä kohdassa. (Sama ongelma on minulla Remun kanssa agility treeneissä...käsi heiluu "väärään" suuntaan kuin mitä käsky käy suusta, joten on siinä koiralla ihmettelemistä, mitä toi muidu nyt haluaa mun tekevän..) Riki sai punaisen nauhan. Pentuja paikalla oli kaikenkaikkiaan reilu 50, joten en meinannut uskoa asiaa, että pääsimme neljän parhaan joukkoon. Ja vielä sijoittuiduimme toisiksi...tosi hienosti meidän pikku "pölkkypäältä"!!! Palkinnoksi tuli kolme pussillista luita, hihna, kangaskassi, iso kuiva "makkara", narupallo, pokaali ja ruusuke. Hienot palkinnot oli kyllä Amerikan Akitoiden järjestämässä kisassa.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Riki 6kk


Riki 6kk
Paino 21,5kg
Korkeus 56,5cm

Remu samassa iässä 52,5cm ja painoa 17kg.




Nyt oli pakko napata todistusaineisto- kuva, että Riki todellakin nostaa jalkaansa. Ja onkin kova poika merkkailemaan.. Remu aloitti nostamaan jalkaa vasta 8kk:den ikäisenä ja en olisi lainkaan pannut pahakseni vaikka Rikillä olisi kestänyt yhtä kauan tai kauemmin:)
Uusi kevyhäkki saapui postista ja piti se tietenkin heti koota (on vähän vaikeampi koota kuin entinen, mutta entisestä meni vetoketju rikki). Riki tunki pitkän kuononsa koko ajan väliin ja lopuksi sai jonkun hepuli kohtauksen häkin sisällä. Niin kakara...ja niin utelias!!!
Aamulla lenkillä tuli vastaan Lapinkoira Nita (1v,5kk) ja mentiin päästämään koirat vapaaksi jääkiekkokaukaloon, mutta sain pian ottaa Remun takaisin remmin päähän, kun pojalla ei ollut muuta mielessä kuin selkään nousu..Vähän aikaan sitten Remu jo rauhoittui narttujen perästä juoksusta, mutta nyt täällä liikkuu taas paljon juoksusia narttuja ja Remulla hormoonit hyrrää aivan liikaa.. Toivottavasti ikä tuo järkeä päähän!!! Nita ja Riki sitten painoivat keskenään ja vauhtia riitti.
Naapuriin muuttaa sitten meidän suureksi suruksi ja koirien iloksi narttu koira tämän kuun aikana...Juoksun aikana sitten varmasti selviää pysyykö pojat 120cm aidan takana...

perjantai 2. lokakuuta 2009

Agitätien treenit

Tänään oli Agitätien kuudes treenikerta ja pakko myöntää, että olemme kehittyneet...koko sakki! Paljon on vielä opittavaa, mutta sentään minunkin päähän on jotain jäänyt...esim. valssaus. Remu innostuu agilitystä mielestäni joka kerran enemmän..nyt on alkanut haukkumaan radalla (ihanan kimeällä äänellä:)!!!). Ja vauhtia riittää..vielä kun pysyisi itse perässä. Suurin kiitos kuuluu kyllä hyvälle ohjaajallemme Esa Lehdistölle, joka ei ole kertaakaan hermostunut meille tädeille (vaikka syytä varmasti välillä olisi). Taas saatiin kotitehtäviä ja huomenna on vankka aikomus pystyttää esteet ja kepit takapihalle...eikun harjoittelemaan.


Käväisimme Rikin kanssa eilen kasvattajan luona. Rikiltä leikattiin koneella karvoja korvista, jotta saataisiin ne kevyemmäksi. Katsokaa kuvasta meidän pikku lepakkoa:)...noi korvat saa mut kyllä päivittäin nauramaan ilosta ja surusta. Niitä on liimailtu ja teippailtu ja nyt ajeltu...mitäköhän vielä??? Aion kyllä viimeistään ensi viikolla teipata uudestaan ja vähän liimailla, joten pitäkää peukkuja!!!
Riki oli tosi vieraanvarainen eilen kasvattajan luona...otti ja kakkasi lattialle!! Rikillä on pari-kolme päivää ollut vatsa sekaisin ja en kyllä osaa sanoa miksi..poika kyllä tykkää syödä ulkona kaikennäköistä. Purkkaakin pureskelee kun löytää, mutta nykyään kyllä sylkäisee sen ulos kaarella, kun huomaan leukojen käyvän. Tänään taas kakka oli normaalia. Rikillä kyllä on selvästi herkempi vatsa kuin Remulla.
Riki on aloittanut myös nostamaan jalkaansa pissatessaan ja välillä merkkaa enemmän kuin Remu. Aamulla pojat löysivät nartun pissan jäljen ja mitä tekee pojat...vuorotellen merkkasivat toistensa päälle. Fiksuako??? Meillä on varmaan kohta soopelin väriset colliet, kun tarpeeksi lirauttelevat toistensa päälle:)