tiistai 24. marraskuuta 2009

Iltalenkillä

Iltalenkillä (vesisateessa tietenkin) tuli vastaan hellyyttävä 13vkoa vanha Berninpaimenkoira pentu. Oli kyllä niin suloinen pakkaus!
Remu oli aivan innoissaan, niinkuin aina nuorista pennuista on. Riki nyt on vielä innoissaan joka ainoasta koirasta joka vastaan tulee..Pentu vaan aristeli eikä uskaltanut tulla lainkaan lähelle. Siinä sitten tietenkin piti taas jäädä juoruamaan ja koirat rauhoittuivat pian istumaan ja katselemaan maisemia. Silloin sai pentu sellaisen hepulin, että flexi oli solmussa niin Rikin kuin Remunkin ympärillä. Onneksi itsellä ei flexejä ollut...ei oltais muuten ikinä siitä solmusta selvitty. Ei auttanut muuta kuin päästää omat koirat irti, jotta päästiin siitä seitistä pois.

Metsälenkillä päivällä mentiin taas sänkipellon vierestä ja Remu pysähtyi sekä katsoi Rikiä...ja sitten lähettiin juoksemaan pellolle ympyrää. Remu nykyään joka kerta samassa paikassa antaa Rikille "merkin", että nyt pellolle juoksemaan. Muuten ihan kiva juttu, mutta pojat on tosi ihanan puhtaita kun pellosta lopulta takaisin tulevat... Remu selvästi rakastaa aukeita paikkoja, koska silloin on aivan pakko lähteä juoksemaan. Välillä juoksevat kynnetylläkin pellolla ja ovat todella sen näköisiäkin. Onneksi autotallissa on suihku ja pojat saa siellä hyvin pestyä, mutta sittenkin toivon pakkasien saapuvan . Alkaa kyllästyttämään tämä ainainen sade ja kurakelit.. Sekä collien karvathan eivät lainkaan kerää metsästä mukaansa kaikenlaista roskaa...EEIIII!!! Jonne on ottanut yhdeksi tehtäväkseen poistaa Rikistä kaikenmaailman metsän roskia...onneksi!

3 kommenttia:

  1. Teillä kaikkea kivaa sattuu ja tapahtuu... :) hmm.. voisiko se johtua myös Hugolla samasta kuin Remulla että tykkäisikin juosta aukealla kuin umpimetsässä.. meinaan samassa metsässä oltiin tänään mutta siitä oli puita karsittu paljon pois.. aiemmin se ei siellä juossu mut tänään aivan innoissaan.. eipä oo tullu tollanen aiemmin mielen viereenkään.. :D

    T: juu nou :)

    VastaaPoista
  2. Eikö colliet ole lähtöisin englannista ja siellä suuria aukeita nummia?...tästä itse uskon tämän aukeiden paikkojen "rakastamisen"

    VastaaPoista
  3. niin no se.. jos se perimä juontaa.. ja eihän ne oo lampaita umpimetikössäkään paimentaneet (tietääkseni ne ei asu umpimetikössä.. ;) ) vaan aukeilla.. ;)

    T: Minna

    VastaaPoista